Sorrow

Luulin aina että kouluvuoteni menisivät hyvin, niin kuitenkaan ei mennyt siirryttyäni seitsemännelle luokalle. Olin normaali teini-ikäinen muiden joukossa eikä minussa mielestäni ollut mitään erillaisempaa kuin muissa…paitsi että muiden mielestä oli. En pukeutunut samalla tavalla kuin muut, eli en seurannut muotia ja sain kuulla siitä huutia. Kiusaaminen tuli vuoden vanhempien oppilaiden suunnalta. Kyseessä oli muutama tyttö, kunnes se levisi koko kahdeksan luokkalaisiin. Haukkuja ja herjoja tuli joka suunnalta. Miksi minä? Oliko se tosiaan vain se muoti? En ollut ikinä sanonut tai tehnytkään
heille pahaa mutta silti sain vain paskaa niskaan. En sanonut heille vastaankaan vaan pyrin olemaan niin kuin en kuulisikaan. Se ei autttanut ollenkaan vaan kiusaaminen vain paheni. Olimme samalla liikunnan tunnilla kahdeksanluokkalaisten kanssa. Minun astuessani liikunta saliin alkoi herjaaminen heti. Nämä valittivat liikunnan opettajalle ettei minulla olisi liikuntaan sopivia vaatteita. Tätä sattui ties kuinka monesti. Liikunnan tunnilla tarkoituksena saattoi olla heitellä palloja koreihin, pallot mitä ihmeemmin lensivät kiusaajien suunnasta suoraan kohti minua. Taisi olla niin että minä olin se heidän korinsa johon pallo pitikin heittää…

Asiat vain pahenivat kun välipalan aikana ruokasalissa kahdenksan luokkalaiset kysyivät luokka kaveriltani että onko tämä hetero. Eihän tuo kaverini tietenkään tiennyt mitä kyseinen sana tarkoitti ja vastasi ettei ole hetero. Siitä vasta alkoikin kahden vuoden kestävävä nimittely aalto. Olimme kuulemma kolme rakastavaista.

Kiusaaminen pahentui koko koulun suuntaiseksi kiusaamiseksi. Eli jo ensimmäisen luokan oppilaat osasivat alkaa kiusata meitä koska vanhemmat oppilaatkin tekevät niin. Loppujen lopuksi ei ollut enään mitään paikkaa missä ei tätä kiusaamista päässyt pakoon. Välitunneilla eräs tietty poika porukka tuli usein estämään meidän kulun mihin nyt ikinä olimme menossa. Tämä porukka oikein etsi meidät käsiimme joka koulupäivä jotta saisivat päästä kiusaamaan jotakuta.
Olin ainoa joka puolusti kaveri porukkaani ja sain sen kunniaksi suurimmat haukut päälleni. Tönimistä ja törkkimistäni oli. Olin aina se joka puolusti muita, mutta minua ei yleensä kukaan puolustanut. sain kaikki paskat niskaan ilman kiitosta siitä.

Ammattikoulussa kaikki paheni. Koko koulu kiusasi minua jälleen. Kiusaaminen levisi luokaltani myös muihin oppilaisiin, käytävillä sain joka päivä kuulla haukkuja. Koska olin hiljainen ja ujo minua syrjittiin. Syrjiminen ja kiusaaminen ei jäänyt vain oppilaisiin, myös englannin opettaja yhtyi kiusaamiseen. Englannin tunnilla muut oppilaat kirjoittelivat paperi lappuihin minusta kaikkea paskaa ja heittelivät lappuja luokassa huutaen ”älkää vaan antako tolle (sanoivat usein nimeni tuossa lauseessa)” Opettaja vain naureskeli eikä puolustanut minua ollenkaan. kaiken lisäksi pari tehtävissä jäin joko yksin tai laitettiin pari joka usein vain liittyi muiden kaveriensa ryhmään mukaan. Jäin siis yksin. Opettaja ei tullut koskaan auttamaan minua tehtävissä ja laittoi minut lukemaan hirveän pitkiä pätkiä englantia ja muut saivat ihan pieni pätkiä luettavakseen. Olin niin masentunut etten loppujen lopuksi enään kyennyt käymään koulussa.
Myös sähköopin tunneilla tämän aineen opettaja selvästi syrji minua. Hän oli kuin minua ei olisikaan, ei tullut auttamaan vaikka usein apua pyysinkin. Jäin aina vain yksin…
Minua heiteltiin usein kumeilla tai kuminpalasilla johon kyseinen englannin opettaja ei puuttunut. Päivät olivat tuskaisia ja pitkiä, välitunnit olivat kamalia sillä ohikulkevat oppilaat ilkkuivat kaiken aikaan. En koskaan mennyt syömään koulun ruokalaan, menin aina lähikaupasta ostamaan jotakin ja söin sen matkalla. Ties mitä olisi ruokalassakin sattunut…olisivat varmaan sylkeneet ruokaani.
Kiusaaminen jatkui koulunpäätyttyä juna-asemallakin. yritin aina mennä mahdollisimman kauas oppilaista mutta nämä usein naureskelivat jotakin ja katsoivat minun suuntaan.

Kiusaamisen vuoksi masennuin vakavasti. Olin loppujen lopuksi niin huonossa kunnossa että makasin vain pari päivää lattialla ja kirjoitin itsemurhaviestejä itselleni ja ripustin niitä ympäri huonettani. itkin lähes koko ajan maaten lattialla paperien ympäröimänä. Tapaus herätti äitini huolen ja hän vei/ilmoitti minut kriisipolille eli terapiaan. Olen tällä hetkellä käynyt terapiassa melkein kymmenen vuoden ajan, käyn edelleen ja tilani on edelleen todella huono. Monina kertoina kun voin todella huonosti ja makasin vain sängyllä äitini usein sanoi vain ”Älä taas mökötä”. ne sanat ovat jääneet kaaliini. Tuskinpa koskaan lähteekään… Äitini ei nähnyt suruani..hän vain ajatteli minun mököttävän hänelle, varsinkin jos on ollut hieman sanaharkkaa. Tänä päivänäkin jos olen hyvin masentuneella tuulella ajattelen vain että jos äitini näkisi minut nyt hän sanoisi tuon saman vanhan lauseen….”Älä mökötä”.

Myös se että äitini usein syytti itseään siitä jos vointini oli huono. Hän luuli usein että meidän kinastelu tai pieni kärhämä olisi ollut syy siihen. Asia ei kuitenkaan niin ollut, yritin sanoa sen hänelle mutta eihän varmaan sitä koskaan oppinut uskomaan. Vihaan itseäni enemmän kuin mitään varsinkin kun suruni aiheuttaa vain pahaa muillekin. Pelkään että tämän takia menetän kaikki minulle tärkeät ihmiset. Se riski aina on, ja otan sen vakavasti.

Kiusaamisen arvet näkyvät tänäkin päivänä. Bussit ja työpaikka on siitä hyvä esimerkki. Busseissa tuntuu aina siltä kuin minua katsottaisiin, tai jos bussissa on nuoriso joukko joka keskustelee keskenään, tuntuu aivan kuin he katsoisivat minua ja nauraisi. Samoin jos bussi on lähes täynnä ja istun yksinäni yhdellä penkkirivillä vierelläni tyhjä penkki…kukaan ei yleensä tule siihen. Ihmiset jäävät usein seisomaan mielummin kuin istuisi vierelleni. Voihan siinä kyse ihan vain olla siitä että he joko jäävät kohta tai jotain muuta mikä ei kuitenkaan liittyisi minun syrjimiseeni. En tiedä…silti sellainen syrjimisen tunne tulee aina ja väkisinkin.Pukeutumisenikin on aivan normaali, Farkut,huppari,t-paita alla sekä ihan vain tavallinen syystakki. Ei sen pitäisi ainakaan pukeutumisesta johtua.
Työpaikalla minulle tulee olo että muut työntekijät syrjisivät minua, eihän se nyt pakolla niin ole mutta tulee vain sellainen olo. Olen ammatiltani Vartija ja teen paljon töitä eri ihmisten kanssa. Olen tehnyt keikkatyötä säilöönottokeskuksessa ja henkilökuntaa siellä päivisin/iltaisin riittää. Olen kuullut monesti  muilta vartijoilta että minusta puhutaan paljon paskaa. Ihan suoranaisesti paskaa. Minä en muka tee töitä,olen koko ajan netissä, se pelaa kesken työpäivän, eikä se avaa ovia koneenkautta. NO EI PIDÄ PAIKKAANSA!! Jos kerran tai kaksi katson vaikka bussiaikatauluja netistä niin olen muka koko ajan netissä, tai että pelaisin…saatoin sulkea pelikoneeni koska askelmittariin on tullut täydet pojot. Entäs se etten muka avaa ovia….Minun ei edes kuuluisi avata kaikkia hemmetin ovia, availen niitä ovia joita minun kuuluukin avata.  Töitä teen niin paljon että oli lähellä tulla burn out. Mutta mikään ei riitä. Minun kanssani oli vielä yksi väliaikainen vartija ja hänestäkin puhuttiin aika paljon paskaa. Nämä ohjaajat näkivät selvästikkin hyvän tilaisuuden kiusata uusia työntekijöitä. Luulin aluksi että kyseiset ohjaajat olivat oikein mukavia tyyppejä, loppujen lopuksi kun sain kuulla vain lisää mitä he sanovat minusta ja siitä toisesta vartijasta nostivat vihan ja surun tunteen pintaan.
Eikö kiusaaminen lopu edes töissä? Lentokentän turvatarkastuksessakin minua tunnuttiin syrjivän. Olen siis ollut siellä turvatarkastajana. Siellä tauottajat sekä muut työntekijät eivät minulle paljoa puhuneet ja antoivat minulle ne kaikki paskimmat tehtävät. En päässyt kuumina kesäpäivinä edes tauolle juomaan. Vettähän ei missään nimessä saanut ottaa työkamojen kanssa lokeroihin turvatarkastuspisteessä…ihan hyvä mutta muilla työntekijöillä sai selvästi olla koska näin kuinka muut työntekijät joivat vettä,kahvia tai mitä juotavaa heillä ikinä olikaan. Miksi minä en saanut? Koska olin ujo.tunnollinen ja hiljainen?
tauottaja kehui minua kerran että olen hyvä laittamaan laatikoita paikalleen joten jouduin siirtymään käsintarkastuksesta laatikoita siirtelemään…Tähän joudun sanomaan vielä että olin AINOITA jotka tekivät työn OIKEIN. Moni lipsui työstään ja tekivät työnsä huonosti, minä panostin työn laatuun mutta silti sain huonoa kohtelua…

Kiusaamisen takia ja muutenkin masennuksen takia itsemurha yrityksiä on ollut kaksi…tätäkä ne kiusaajat todella tahtovat? Pilata muiden elämän täydellisesti, jättää pysyviä arpia. Tätäkö he haluavat?