Kestänkö
Joka päivä tunteeni nousevat voimakkaina pintaan, jopa tyhjän sipsipurkin kaataminen musersi minut täysin toiminta kyvyttömäksi. Mitä minulle on tapahtumassa? Mitä minulle tapahtui? Miksi menin näin pahaan kuntoon? Olen niin loppu että en jaksa mitään, jokainen päivä tuottaa minulle tuskaa enkä haluaisi enään edes nousta sängyltä. Ainoa voimanlähteeni on maailman kultaisin ja ihanin ihminen, minun tyttöystäväni. Koirani tuottavat minulle paljon onnen hetkiä mutta myös nämä karvaiset kaveritkin välillä saavat minut muserruksiin varsinkin kun niillä on tällä hetkellä joku vastapöpö ja sen seurauksena matot on paskottu ja kustu täyteen.
Minun pitäisi jaksaa tehdä töitä ja ansaita rahaa jotta joskus voisin nousta rahallisesta köyhyydestä. Jokainen postiluukusta tipahtanut lasku musertaa minut ihan täysin, menen aivan toiminta kyvyttömäksi ja vaikeroin loputtomassa surussa ja tuskassa. Miten ikinä selviän elämässä jos en kykene maksamaan laskujanikaan..?
Tällä hetkellä tilani on todella huono, aamusta lähtien olen pelännyt pahinta. Koko päivä oli pelkkää alamäkeä. Onneksi valonpilkahdus loisti edessäni kun naiseni tuli kotiin. Mutta ei se alamäki siltikään lakannut tulemasta eteeni. Olen lähellä menettää järkeni koko ajan. Se on todella pienestä kiinni, ja usein tuntuu että olen yksin tämän kanssa. Vaikka naiseni auttaa minua todella paljon enkä todellakaan olisi elossa jos häntä olisi, silti välillä tuntuu että olen yksin tämän kanssa. Ehkä kaipaan liikaakin että äitini huomioisi suruni? Vai olenko vain liian loppu jaksaakseni enään ottamaan mitään vastaan? Tällä hetkellä haluan vain muuta ajateltavaa kuin suruni, se tosin onnistu koska suruni seuraa minua aina sinne missä minäkin olen. Olen kertonut vain muutamalle henkilölle että olen ollut jo kohta kymmenen vuotta vakavasti masentunut. Itsemurha yrityksiä on kaksi ja kolmas ehkä jo edessä…Viiltelyä olen harrastanut monta vuotta sitten, sekin oli aika pientä mutta kuitenkin sen verran että sain pahimman ahdistuksen pois ja keskittyisin vain viiltelystä tulleeseen kipuun. Luulin sen olevan jo ohi kunnes viime kesänä se alkoi taas..(2012)
Tappelin tyttöystäväni kanssa jostakin. Näin hänen menevän itkien istumaan hiekkasäilytys laatikon päälle. Se riitti minulle, se oli vika tippa. Menetin järkeni täysin en tiennyt mitä tein, etsin kiireisesti maasta lasinsirun palasen ja aloin viilellä kättäni naureskellen. Vasta hetken päästä istu’uduttuani puun juurelle tajusin mitä olin mennyt tekemään. Kaduin tavattomasti sitä mitä menin tekemään enkä voinut missään nimessä näyttää viiltelyn jälkiä naiselleni. Pistin mustan hupparini hupun päälleni ja kiertelin ympäri asuin aluettani. Myöhemmin naiseni tuli minua paniikissa sekä itkien vastaan. Minut kodatessaan hän löi minua kasvoihin ja itki vihainen katse silmissään. ”Älä enään ikinä tee noin!” hän huusi ja itki paljon. Se näky järkytti minua entistä enemmän ja aina vain häpesin enemmän mitä menin tekemään. Hylkäsin hänet yksin huonon olonsa kanssa ja vieläpä järjenmenettäneenä menen viiltelemään itseäni. Se kun naiseni näki tekemäni viillot…sitä molemman puoleista surua. Asia vaivaa minua yhä, joka kerta kun romahdan se tapahtunut käy mielessäni…
Tosin….viiltelyt eivät jääneet vain siihen…oli yhtenä syksyisenä päivänä ostanut minulle taskuveitsen turvakseni pimeille lenkkiteille kun vien koiriani iltaisin ulos. En muista oikein mitä tapahtui, muistan vain että olin niin ahdistunut ja järkeni jälleen menetettynä alkanut viiltelemään veitselläni jota muistan kutsuneeni ”uudeksi parhaaksi ystäväkseni”. Olin viiltelyn jälkeen jäänyt nukkumaan sängylle kunnes naiseni soitti että olisi tulossa autolla rapunoven eteen. Olimme menossa katsomaan meille sohvaa. Autossa muistan kuitenkin naiseni kysyneen että en kai ole tehnyt itselleni mitään. Koska en halua valehdella niin en voinut valehdella tälläkään kertaa vaan olin aivan hiljaa sillä olinhan minä viillellyt itseäni taas..
Nyt en ole muutamaan kuukauteen viilellyt itseäni, vaikka lähellä on ollut.
Kaikki tämä loppuun palaminen tapahtui yhtenä päivänä kun minun piti antaa äidilleni asumisoikeusmaksun lappu jotta hän voisi hakea velkaa pankista että monen tonnin maksu saataisiin maksettua, mutta sitä lappusta ei löytynyt mistään. Se oli viiminen pisara. Muserruin niin että nojasin keittiön kaapistoa vasten ja siitä kiun lattialle makaamaan ja itkin. Olin niin loppu että rukoilin naiseltani että antaa minun kuolla. En jaksanut elää enään, olin niin loppu että en voinut muuta kuin itkeä ja rukoilla kuolemaa. Jossakin vaiheessa naiseni vei minut kylpyammeen reunalle ja kasteli päätäni jääkylmällä vedellä rauhoittaakseni minua. Se todella oli kylmää vettä, ja kyllähän minä ainakin jonkin verran rauhotuin. Loppujen lopuksi menin makoilemaan sängylleni ja itkin edelleen rukoillen samalla että saisin kuolla. En edes tiedä kuinka monta tuntia olin siinä ja kuuntelin kuinka naiseni puhui minulle kannustavia lauseita ja välitti rakkauttaan jo pelkällä läsnä olollaan. Muistan että myöhään ilalla siirryimme katsomaan jotakin pirteää elokuvaa olohuoneeseen. usein elokuvan aikana kuitenkin tuli itkettyä, ei itse elokuvasta vaan tapahtuneesta.
Tällä hetkellä oloni on lähes yhtä surkea. Ainoa vain on etten sanallisesti rukoile kuolemaa enkä itke hysteerisenä koko ajan. Olen niin herkässä sekoamis pisteessä että en edes halua ajatella mitä tulee tapahtumaan kun se sekoaminen tapahtuu. Mitä jos olen yksin silloin? Voiko olla että roikun parvekkeelta hirtettynä? En edes halua ajatella mitä tapahtuu, yritän saada ajatukseni pois pelaamalla video pelejä. Ne tehoavat usein.
Minun on vain jatkettava pakosti tätä elämää vielä kun kykenen siihen edes pienesti. Elän elämääni naiseni,koirien sekä äitiäni varten.
Kauanko kestän?
