Sorrow

Eilen jo kuvittelin että naamion pitäminen olisi ohi. Tänään minulle taas oikein suututtiin vähän kun en pitänytkään naamiota. Mitä tässä nyt pitäisi tehdä? Sen ainakin opin että joitain asioita on sanottava, opin myös tänään että kyllä se naamio on naamassa pysyttävä vaikka pahoja murheita onkin, kuten laskut….ne musertavat minut täysin mutta on silti pakko hymyillä ja pidettävä surut sisällä. Aiheutan muuten vain huonoa oloa rakkaalleni. Tuntuu välillä etten muuta teekkään, pelkkää paskaa oloa vain kaikille..ja miksikö? Koska minä voin niin helvetin huonosti. Joskus naamion ottaminen naamaan on vaikeaa mutta kyllä sen lopulta siihen saan. Onneksi kukaan ei edes huomaa että en ole oma itseni. Parempi niin sillä muuten satuttaisin vain muita.
En tiedä onko kovin fiksua mutta olen alkanut tehdä excel taulukkoa siitä ketä on sanonut minusta jotakin pahaa ja kuinka monesti. Iso siskoni on ihan jonon päässä. Hän tykkää ilkkua ja vähätellä minua. Olen kuulemma vajakki….

Minua ahdistaa kaiken päivän…enkä saa siihen enään mistään helptusta…pahennan itse tilannetta koko ajan sillä että näytän pahan oloni rakkaalleni. Viiltäminen on lähes koko ajan mielessäni, jos vaan uskaltaisin viiltää itselleni mojovan haavan jotta voisin keskittyä siitä tulleeseen kipuun. Ahdistus olisi ohi. En keksi mitään muuta tapaa jolla saisin sen pois….olen yksin sitä paitsi sen kanssa joten mitä teen…? Viiltely houkuttaa liikaakin.
Olen huolissani siitä että pelaaminen ei enään maistu. Pelaaminen oli ennen minulle sellainen murheen poistaja hetkeksi. Nykyjään ei ole, se tarkoittaa sitä että tilani on todella paha.

Jatkuvat painajaiset eivät helpota tilaani yhtään. Varsinkin kun painajaiseni on sellaisia että äitini ja muut sukulaiset hylkäävät minut ja alkavat vielä kiusata,ilkkua ja kaikkea muuta paskaa….

Voimani on pian huvenneet…